Tehokas palautuminen hieronnan avulla
Palautuminen tarkoittaa kehon toipumisprosessia rasituksen jälkeen. Rasitus voi olla esimerkiksi voimaharjoitus kuntosalilla, sykettä nostava juoksulenkki tai lihaskestävyyttä vaativa ryhmäliikuntatunti.
Palautuminen on onnistunut, kun fyysisen harjoituksen voi toistaa kehittävästi. Urheilevalle yksi tärkeimmistä palautumiskeinoista on uni. Jos uni on heikkolaatuista tai se jää liian lyhyeksi, kova harjoitus ei ole järkevä valinta. Monen kuntoilijan ongelmana on myös liian usein toistuva kovatehoinen harjoitus, sillä harjoittelu saattaa tuntua hyvältä väsyneenäkin, eikä kehon varoitusmerkkejä välttämättä osata kuunnella. Levon lisäksi proteiini- ja hiilihydraattipitoinen ruokavalio edistää palautumista.
Hieronta palautumisen apuna
Palautumiseen on myös muita apukeinoja, kuten verenkiertoa vilkastuttava hieronta. Australialaistutkimuksen mukaan hieronta, joka tehdään kolmen tunnin päästä tehokkaasta urheilusuorituksesta, voi vähentää lihasten ja nivelten kipua ja arkuutta jopa 30 prosenttia. Hieronnan tarkoitus on rentouttaa jännittynyttä lihasta ja auttaa sitä korjaamaan harjoittelun aiheuttamia vaurioita. Tutkimukset ovat osoittaneet myös, että hieronta vähentää elimistön sytokiinien määrää. Sytokiinit ovat välittäjäaineita, jotka osallistuvat tulehduksiin ja kipuun liittyviin prosesseihin. On havaittu, että hieronta tehostaa mitokondrioiden toimintaa, jolloin paranemisprosessi nopeutuu myös solutasolla. Hieronta ja kosketus hyödyttävät paitsi kehoa myös mieltä. Rentouttava ja stressiä vähentävä hieronta edistää siis hyvinvointia ja palautumista kokonaisvaltaisesti.
WorkRelax on tehokas hieroja
Ihmisen suorittaman hieronnan lisäksi WorkRelax-hierontatuoli on tehokas apuväline palautumisen edistämisessä. Ne ovat siksi erityisen suosittuja juoksijoiden, tanssijoiden, jalkapallon ja jääkiekon pelaajien sekä muiden ammatikseen urheilevien keskuudessa. Esimerkiksi Smart Style 2D on tyylikäs ja monipuolinen hierontatuoli, joka vaatii tavallista vähemmän tilaa kekseliään seinäliitäntäratkaisunsa ansiosta. Katso videolta, mitä Jokereissa ajatellaan WorkRelax-hierontatuolin eduista!
“Harvinaisen tehokas tuoli, hyvin herättää pintaverenkierron ja saa päivän käyntiin”
– Janne Vuorinen, pelaajakoordinaattori, Jokerit
Hanki itsellesi Smart Style 2D hierontatuoli tästä >>
Hierontatuolien lisäksi WorkRelaxilla on useita erilaisia pientuotteita hierontaan: mm. langaton niskahieroja, pistehieroja ja päähieroja, joista saat nopeasti apua palautumiseen. Käy tutustumassa hierontatuoleihimme sekä muihin hierontalaitteisiin verkkokaupassamme. Äläkä unohda levätä.