Siirry pääsisältöön

Mitä on Shiatsu?

Shiatsu on japanilainen kokonaisvaltainen kehon hoitomuoto, jonka juuret ulottuvat tuhansia vuosia vanhaan perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen. Kiinalainen lääketiede on nimitys Kiinasta peräisin olevalle hoitoperinteelle, jonka taustalla vaikuttaa erilainen, kokonaisvaltaisuutta ja asioiden yhteyksiä tarkasteleva ihmiskuva. Kiinalaista lääketiedettä tutkitaan lääketieteellisesti jatkuvasti.

Akupunktiopisteiden hierontaa

Shiatsu perustuu kehon energiakanavilla eli meridiaaneilla sijaitsevien akupunktiopisteiden paineluun/hierontaan. Shiatsun voima on valjastettu nyttemmin myös mm. hierontatuoleihin, että hieronnan teho olisi käytettävissä myös hieronta-aikojen ulkopuolella. Kirjaimellisesti shiatsu (japani; shi=sormi, atsu=painaa) tarkoittaa sormilla painantaa ja shiatsun perustekniikat ovatkin kehon jännityksiä vapauttavaa painelua peukaloilla ja kämmenillä sekä myös esimerkiksi 3D-hierontatuolin avulla. Lisäksi shiatsuhoidossa voidaan käyttää lempeitä venytys- ja manipulaatiotekniikoita liikkuvuuden lisäämiseksi. Shiatsuhoito on miellyttävää ja rentouttavaa – se tuntuu, mutta ei satu. 

Qi virtaa kehossamme

Itämainen lääketiede on tutkinut Qi’n eli energian virtausta kehossa vuosituhansien ajan. Kiinalaisessa lääketieteessä ja akupunktiossa käytettävä termi meridiaani on kanava, jota kautta Qi liikkuu. Ihmisen ollessa terve, Qi liikkuu vapaasti. Sairauden ja kiputilan vallitessa Qi’n vapaa virtaus on jostain syystä estynyt. Shiatsun tarkoituksena on stimuloida ja tukea kehon omia paranemisprosesseja ja edistää hyvinvointia tasapainottamalla kehon omia energioita. Hoidon tarkoituksena on lievittää kipua ja laukaista jännitystiloja, rentouttaa kehoa ja mieltä ja parantaa aineenvaihduntaa – harmonisoida kehon toimintaa. Shiatsu toimii todella hyvin myös stressin lievittäjänä. Shiatsuhoidon on todettu auttavan mm. stressiin, uniongelmiin ja kiputiloihin. Hoidon kerrotaan auttavan myös lievässä masennuksessa, helpottavan päänsärkyä ja migreeniä sekä ruoansulatusvaivoja. Shiatsu, kuten muutkin hieronnan muodot, parantaa myös verenkiertoa ja kehon nesteiden aineenvaihduntaa.

WorkRelaxin Sensation 3D -hierontatuolissa on kahdeksan koko kehoa hierovaa valmisohjelmaa, joiden lisäksi voit myös säätää hierontatyyliä ja hierontakohtaa manuaalisesti. Valittavissa mm. hartiahieronta, shiatsu, taputus ja pyöritys. Näiden toimintojen avulla saat hieronnan asetettua juuri toivomaasi kohtaan. Tuolissa on myös monipuoliset voimakkuussäädöt ja voit säätää eri osa-alueiden voimakkuutta eri vahvuiseksi. 64 ilmatyynyä parantavat verenkiertoa ja tehostavat kuona-aineiden poistumista kehosta. Tuolissa on myös infrapunalämpö, joka tehostaa hieronnan vaikutusta sekä polviin kohdistuva artroosihoito joka tuo helpotusta nivelrikosta kärsiville.

 

 

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.